tiistai 26. lokakuuta 2010

Korkeanpaikankammoa

Viimeisen viikon aikana Kankkosen rakentajapariskunnan vanhempaan mutta vastaavasti lyhyempään puoliskoon on iskenyt odottamatta pahimmanlaatuinen korkeanpaikankammo. Ensimmäiset ikävänpuoleiset symptoomit ilmenivät viime viikon maanantaina, kun naapurin ex-louhokselle (nyt ei enää edes naurata!) kurvasi Design-talon rekka ja tontille rykäistiin parissa päivässä pystyyn julmetun kokoinen pytinki (ks. vähemmän havainnollinen kuva 3),joka meidän kellarikuoppavinkkelistä katsoen vaikutti ainaskin ensalkuun vähintäänkin puolikkaan KOPin talon korkuiselta. Aaargh!

Onneksi meidän (eikä vain meidän!) kannalta onnettomaan katsantokantaan saatiin jonkin verran parannusta torstaina, kun H&T-tehokaksikon edellisviikonloppuna aivan omin pikku kätösin pikeämään (huom! musta mönjä kuvassa 1 ) ja raksamiesten ystävällisesti patolevyttämään ja sadevesiputkittamaan kellariin (kuva 2) saatiin katteeksi ennakkoon ainakin harmaita hiuksia ja jonkin verran myös unettomia öitä aiheuttaneet ontelolaatat. Itse laattojen asennus oli paikalla olleen kameramiehen antamien todistajalausuntojen mukaan sujunut erinomaisen sutjakasti, kiitos haastatellun laattakuskin mukaan kuulemma sen, ettei meidän tapauksessa asennuspäällikkönä ollut häärännyt pikku pöhnässä oleva appiukko viivottimensa kanssa, vaan useamman raksamiehen tarpeeksi suuri ja suurpiirteinen (?!?) joukkio...

Nyt meillä on sitten kellarin lisäksi jo jonkinmoinen ensimmäinen kerros, josta voi ihailla (ainakin joidenkin) kattojen yli metsämaisemia ja jossa voi alkaa näyttää kaapin ja miksei myös muiden kalusteiden paikkoja. Havainnekuvassa 1, joka on onneksi jo hieman vanhentunut, etu-ulko-ovi täytyy kuvitella ikkunoiden väliin keskelle noin 3 m korkeuteen. Kulkua helpottamaan suunniteltuja portaita ja etuterassia aletaan muuraamaan kaiketi nyt loppuviikosta, kun takaterassi (havainnekuvassa 4 ikävästi kaivurikuskin takana) on ensin saatu muurattua valmiiksi.

Mitäs muuta? Niin, eilen meille tuotiin Kovjoelta maakellari (kuvan 5 köysissä roikkuva betonipömpeli). Tänään pistettiin Topilta tilaukseen kodinhoitohuoneen kalustus, mikä sinänsä on melko harmillista, koska siinä meni erinomainen tilaisuus pistäytyä vaihteeksi Ikealla... Huomenna meillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla "Rakenna, mutta älä osta mitään (tai ei ainaskaan mitään kovin kallista!)" -päivä.

Siitä tulikin vielä mieleeni: Naapurustoon ilmestyi eilen ensimmäinen Älvsbytalo (ei siis kuitenkaan kuvassa 5...) Näihin kuviin ja tunnelmiin :-D

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Mullan alle

Meidän talonrakennusprojekti on kuin onkin edistynyt parin viime viikon aikana ja jopa melkoisen joutuisasti, vaikken olekaan ehtinyt siitä erikseen raportoimaan. Viime viikolla alkuviikosta valettiin perusta (kuva 1) ja maanantaina alkoivat kellarin muuraustyöt. Nyt jopa Isak (kuva 2) alkoi olemaan taipuvainen uskomaan, että kyllä tästä meidän taloprojektista saattaa ehkä jopa jotain tullakin...


Muistan vielä, kun vanhemmat aikanaan rakensivat taloa (jestas sentään, sen täytyi olla -77, kun ollaan muutettu Linnusperään -78), kuinka kuljeskelin lankkuja pitkin vastavaletun perustan päällä ja mittailin, mihin kohtaan oma huone sitten tulee ja mitä laitetaan mihinkin kohtaan ja kuinka jänskää se kaikki silloin oli. Aika lailla samanlaiset fiilikset oli tänään vasta muuratussa kellarissa huoneesta toiseen styroksipaalujen päälle laitettuja lankkuja pitkin taiteillessa.

En sentäs ollut ainoa täpinöissä oleva, sillä lapsetkin olivat vaihteeksi ihan innoissaan rakennuksella olemisesta; Ruth tosin osittain kaiketi siitä syystä, että raksalla kiipeily (kuva 3) oli ensimmäinen ulkoilu alkuviikon kuumeilun jälkeen. Harmi vaan, ettei siellä ollut vielä tänään oikein mitään tekemistä meille innokkaille rakentajille. Täytyy yrittää huomenna paremmalla onnella :-)


Naapureidenkin tonteilla on vihdoinkin alkanut tapahtua; meitä vastapäätä on jo ilmestynyt pari perinteisen mallista Design-taloa, lisäksi yksi julmettoman kokoinen samaisen valmistajan pytinki on noussut kuin varkain jonkin matkan päähän meidän taakse (Thank God!). Joka puolella valetaan perustuksia (paitsi tieteski niillä tonteilla, joilla vielä sadatellaan kalliota tai noin miljardia jättiläismäistä kiveä...) ja odotellaan talopaketin tuloa. Taidetaan olla viimeisten joukossa, jotka ehtivät (tai siis ainakin uskovat ehtivänsä) saada omansa ennen lumia.

Tienvarsiopastusten perusteella Design-talo näyttäisi olevan tulevien naapureiden keskuudessa suosituin talotoimittaja(ainaskin 9 taloa on tulossa pienelle alueelle), Simons-talo kirii perässä jo ainaskin viidellä talolla, Teritaloja on tulossa kolme ja näiden lisäksi löytyy Jettaa, Hartman-kotia, Plania-taloa ja Lammi-kivitaloa. Onpa sinne tulossa sentäs toinenkin Kannustalo; sitä tosin ei oltu vielä edes aloitettu, kun käytiin tieteskin heti vakoilemassa...

Jos sitä on tässä välillä tulllut oltua huolissaan siitä, tuleeko meidän talo johku halvatun monttuun, niin kyllä tänään tuli kellaria ja varsinkin sen maan alle jäävää osuutta mittaillessa aika lailla selväksi, että kyllä ne on ihan muut, jotka siellä montussa ovat. Vaan taidanpa jättää kommentoimatta tässä vaiheessa sen enempää (kjäh, kjäh...)