Maanantaiaamuna tasan kello 7.00 kurvattiin tontille, jossa odotti jo pystytysporukka (serkun mies työmiehineen) ja ensimmäiset rekkavaunulliset tavaraa. Tietysti viikonloppuna oli tullut lunta, mutta oltiin koko perheen voimin käyty huolellisesti luomassa lumet ja peittelemässä kellari ja terassirakenteet. Sunnuntaina oltiin appiukon kanssa poistettu viimeiset betonivaluumuotit, joten maanantaiaamun osalle jäi vain pressujen poisto ja senkin pystytysporukka oli ehtinyt tehdä ennen meitä. Osa puutavarastakin oli ehditty nosturin avulla jo siirtää omalle paikalleen takapihalle. Ohjauspuita yms. laitettiin vauhdilla paikoillleen, pystytysporukka työskenteli kaikin puolin mallikkaasti. Juttu luisti. Kaikki näytti erinomaisen lupaavalta. Siis NÄYTTI, menneessä aikamuodossa!
Ensimmäinen ikävä yllätys tuli siinä vaiheessa, kun alettiin pystyttää ensimmäistä seinää ja kävi ilmi, että ikkunoista puuttuivat puitteet ja ikkunat näyttivät muutenkin ihan liian pieniltä siihen verrattuna, mitä kotona olin mittaillut (en ollut tyhmyyksissäni tajunnut, että ikkunoiden koko ei ole sama kuin ikkuna-aukkojen koko, koska ikkunapielet tulevat yleensä ikkuna-aukkojen sisäpuolelle...).
Ei hätää, ikkunapielten/karmien/whatever puutavara on kyllä mukana, mutta ei sentään naputettuna paikalleen (kuten kaikilla lähinaapureilla!); se lukee kuulemma ihan selvästi sopimuksessakin, että toimitetaan irrallaan, sanoi Kannustalon edustaja, jolle soitettiin tosin vasta siinä vaiheessa, kun iltapäivällä huomattiin talon edistymistä ihailemaan tullessamme, että toisesta kerroksesta puuttuu ulkoverhous. WHAAAAAAAAAAAAAAAAAT??? Lukee sekin kuulemma ihan selvästi sopimuksessa (löytyihän se minikokoinen ruksi sitten lopulta, kun oltiin tarpeeksi kauan pläräilty ja tiirailtu). Puutavara on siististi pinossa, täytyisi enää vain naputella seinään...
Tiedä sitten, kumpi raivostuttaa enemmän, se, että joudutaan nyt maksamaan erikseen (ja tähänastisten työmiesten laskujen perusteella paljon!) siitä työstä, josta jo ehdittiin luulla kertaalleen maksaneemme, kun valittiin valmistalopaketti, vai se, että olen itse ilmeisesti täysin lukutaidoton, mitä tulee sopimusteksteihin, vaikka (ainakin todistusten perusteella) olen olevinani lukemisen ammattilainen. Ehkä eniten tässä raivostuttaa se, että vanhana skeptikkona kerrankin päätin luottaa siihen, ettei ammattitaitoinen (eli sellaiseksi uskottu) myyjä ainakaan tarkoituksella yritä viilata linssiin, ainakaan muita kuin hyväuskoisia hölmöjä, joihin en uskonut heti ensimmäisenä kontekstoituvani. Vaan miehen sanaan luottaminen ei toiminut myöskään silloin, kun penkkari-iltana kolaroin kaivinkonelavetin kanssa ja Fiestan nokka kurtistui rusinaksi; olisihan se pitänyt muistaa!
Maanantai ja tiistai menivät omalta osaltani sitten enemmän tai vähemmän järkytyksestä ja pettymyksestä toipumiseen. Hassi sentään jaksoi olla ihailtavan positiivinen. Äiti ja iskä yrittivät lohduttaa, että aina tulee yllätyksiä ja nämä yllätykset sentään saattaa korjata hyvinkin helposti (siis rahalla). Onneksi opiskelijat olivat siivosti koko viikon; ei tullut tiuskittua muille kuin työkavereille eikä onneksi kovin pahasti...
Raksalla sentäs tapahtui; tiistaina ja keskiviikkona saatiin jo kattotuolit paikoilleen. Siihen se rakentaminen sitten tyssäsikin, koska Vaasasta ei mistään ollut saanut ajoissa rakennustelineitä keskiviikkoaamuksi eikä varsinkaan miehiä niitä pystyttämään. Kun molemmat sitten keskiviikon aikana saatiin, oli jo liian myöhäistä; telineille ei löytynyt enää käyttäjiä. Eikä loppuviikolla tapahtunut sitten muuta kuin että käväistiin vähän peittelemässä puutavarakasoja pressuilla lumisateiden varalta ja näyttämässä äiskälle ja iskälle paikkoja; olivat sen verran ihastuksissaan, että itselläkin pahin morkkis alkoi hellittää, vaikka töiden seisominen ei paljoakaan luonut luottamusta tulevaan. Hassi kyllä jo ehdotti, että otettaisiin vasara kauniiseen käteen ja käytäisiin naputtelemassa ulkoverhousta. Ehdotus ei saanut mitenkään innokasta vastakaikua. Ensinnäkin ulkona oli viikonloppuna älyttömän kylmä (tietysti!), joten en itse olisi tarennut. Hassin osalta kielsin ehdottomasti kaikenlaisen yläilmoissa kieppumisen; leskenä joutuisin kuitenkin heti myymään koko roskan.
Vastoinkäymisten putki ei onneksi päässyt katkeamaan vielä loppuviikollakaan, sillä keskiviikkoiltapäivällä postia läpikäydessä päätin vahingosta viisastuneena lukea kerrankin sana sanalta läpihte, mitä ensimmäinen Kannustalon alihankkija Ruukki meille kirjeessään kirjoitteli. Ilmoittivat iloksemme, että kattopellit toimitetaan viikolla 48. Hienoa! Kolmannella rivillä vasta tuli itku pitkästä ilosta: tulossa ovat - ei sentään tilauksen mukaiset tummanharmaat - vaan mustat kattopellit (joita ei Purolan alueelle saa taloonsa laittaa, vaikka kuinka tavarantoimittaja tyrkyttäisi). Luonnollisesti Ruukilla toimistoaika oli jo ohi, joten asian sai selvitettyä vasta torstaiaamuna. Soitin muutaman yllättävänkin asiallisen puhelun, vaikka mieli olisi tehnyt mennä lankoja pitkin ja piuhoittaa yks jos toinenkin asianomainen. Onneksi kaikki linjojen päässä olleet ystävälliset herrat saivat korjattua asian odotettua nopeammin. Oli kuulemma inhimillinen virhe eikä vahinkoa ollut ehtinyt vielä tapahtua, kiitos tarkkaavaisten asiakkaiden. Olin vähällä koittaa kepillä jäätä ja kysyä, saako samalla perusteella samainen tarkkaavainen asiakas mahdollisesti toisen kerroksen ulkoverhoilun teetettyä ilmaiseksi...
Nyt viikko talopaketin saapumisen jälkeen meillä on siis seinät pystyssä ja katollakin on jo muovit, kiitos Jonin ja sen pipopäisen nuoremmanpuoleisen kaverin, jotka tänään uhmasivat 15 asteen pakkasta, jotta meidän pytinki saataisiin lumisateilta suojaan. Enää ei sada ja tuule muualta kuin päätykolmioista. Niin, unohtui mainita, että nekin tulivat (luonnollisesti sopimuksen mukaisesti) ei suinkaan elementteinä vaan puutavarana. Great!
Jatkoa seuraa! Ainakin toivoa sopii!
