maanantai 24. tammikuuta 2011

Takka- ja muita hankintoja

Käytiin perjantaina tilaamassa meille olohuoneeseen takka, josta ei tietystikään ole toistaiseksi muuta kuvaa kuin se, joka löytyy Kermansaven takkauunisivuilta. Älyttömiä hintaeroja eri valmistajien ihan samanlaistenkin takkojen välillä! Välillä vaikutti ihan siltä, ettei kaikki myyjät olleet ollenkaan valmiita luopumaan omistaan ja olivat pistäneet sen vuoksi vähän lapinlisää kaikkiin niihin takkoihin, jotka vähänkään meitä miellyttivät (ennen kuin kuultiin hinta...). Jonkinnäköinen savupiippu täytyisi vielä saada hankittua. Ja piipun asentaja. Mutta onhan tässä vielä aikaa, kun takkakin asennetaan vasta hiihtolomaviikolla. Tai siis jo, jos päivät kuluu tätä vauhtia.

Meillä on nyt muuten jo etuovi paikallaan, samoin parvekkeen ja varaston ovi. Kodinhoitohuoneen ovi saa lähteä paluupostissa takaisin, oli meinaan sen verran pahoja ruhjeita karmeissa, ettei ilkiä sellaisia uuteen taloon asentaa. Paitsi jos hinnasta sovitaan... Ei vaiteskaan, ei edes sitten. Paitsi jos Kannustalo ei korvaa ovea.

Ja kun hankinnat tuli puheeksi: Kirjastoon löydettiin (= ostettiin) tapetit jo pari viikkoa sitten. Hyvin on siten pullat jo uunissa!

torstai 6. tammikuuta 2011

Vuodenvaihteen inventaario



Edellisestä blogipostauksesta on ehtinyt taas vierähtää tovi jos toinenkin. Kirjoittaminen jäi joulukuussa vähemmälle työkiireiden ja sairastelujen (omien ja lasten) takia. Onneksi meidän rakennusprojekti ei ollut yksin meistä kiinni, vaan raksalla on ollut lähes joka päivä, oli pakkanen ja tuisku millainen hyvänsä, ainakin pari kirvesmiestä - ja Hassi...

Tällä hetkellä meidän talo näyttää siis tältä. (Kuvat ovat kaikki tältä päivältä.) Ensimmäisessä yläkuvassa meidän pytinki on kuvattu etupuolelta, kaiketi ihan tontin rajalta tai naapuritalon tontilta (onneksi tällä naapuruspuolella seisoskelu ei tuottane mitään ongelmia...)


Kuvassa 2 puolestaan on julkisivu edestä, Tempputieltä. Jos joku ihmettelee, loppuivatko verhouslaudat kesken, niin ei, niitä on vino pino (vaan en kerro missä...), mutta ensin pitäisi saada etukuisti/terassi/parveke/whatever rakennettua valmiiksi, ennen kuin ulkoverhouslautoja kannattaa lähteä seinään naputtelemaan. Ja helpompaa se onkin parvekkeelta kuin maasta käsin :-) Ensi viikolla pitäisi Tapion tulla sitä kokoamaan; toivoa sopii, että sää paranee tämänpäiväisestä, tosin paljoa huonommaksi kuin nyt se tuskin voi enää mennä, lunta kun tulee vinosti ja poikittain ja tuulee niin maan perusteellisesti.


Seuraavassa kuvassa on nähtävillä toinen pääty. Kuten näkyy, molemmat päädyt alkavat vihdoinkin olla jotensakin valmiita: Enää ei tuuli tuiverra suoraan sisään, kun päädyt on lopulta saatu umpeen. Isäntä on ollut - pariskunnan varovaisemman ja kieltämättä huomattavasti kyynisemmän osapuolen esittämistä ehdottomista kielloista huolimatta - viime päivät keikkumassa katonharjan korkeudessa rimalomalautoja kiinnittämässä. Nyt siellä alkaa olla valmista, päädystä ei puutu enää kuin nurkkalaudat ja ensimmäisen kerroksen elikäs kylpyhuoneen pukeutumistilan ikkunapielet. Samoin ikkunapielet puuttuvat myös toisesta päädystä; ne kuulemma asennetaan tikkailta, tietysti, höh!



Takapihan puolella on meneillään hallittu kaaos (oletettavasti joku tietää, mikä on missäkin...?) Kuvassa oleva parrakas action man on ilmeisesti meillä töissä :-) (ei siis ole isäntä itte). Kuten kuvasta 4 näkyy, takajulkisivu on kutakuinkin valmis sekin. Yläkerrassa ovat siis päissä makuuhuoneet ja keskellä olevat ikkunat ovat yläkerran telkkarinkatselu- ja seurapelienpeluuaulan. Alakerrassa keskellä on olohuone, joka jää nyt pahasti rojujen taaske. Oikealla puolella on kirjastohuoneen ovi ja vasemmalla sauna (minkä saattoi tietysti päätellä ikkuna-aukon koosta, jota ei siis näy...). Takaterassi on sekin vielä pahasti kesken. Eipä siellä tosin paljoa tarkenisi (eikä mahtuisi!) vielä aikaansa viettääkään...


Jottei nyt kenelläkään jäisi epäilystä, yrittääkö alkuun rakennushommista kovinkin innostuneen tuntuinen rouva mahdollisesti nykyään laistaa töistä kiireiden tai oksentelutautien, nielu- ja silmätulehdusten sun muiden varjolla, niin seuraavasta kuvasta voin ylpeänä kertoa, että olen omin pikku kätösin osallistunut kyseisten styroksien asennukseen (Hassi ja appiukko laittoivat raudoitusverkot). Koko joulua edeltävä viikonloppuhan siihen meni ja vähän ylikin, kun isäntä innostui styroksista vallan kauhiasti ja levytti autotallin puolen vielä varmuuden vuoksi kertaalleen... Ensi viikolla alkuviikosta pitäisi jonkun tulla tekemään betonivalu.


Tänään meille käytiin kellariin asentamassa lattialämmitys (pyhäpäivähän on tiettävästi se tehokkain työpäivä!) Huomenna, kun toiseenkin talonpäätyyn on saatu nurkkalaudat, saadaan ruveta keräämään kasaan rakennustelineitä; niitä ei enää toivon mukaan tarvita, ennen kuin ehkä sitten kesällä, kun talo täytyy maalata.

Niin että ei tässä muuta kuin lisää mukavia laskuja odotellessa....