Vainukoiraa vailla

Ensin jalat alleen otti epämääräinen kasa lautoja, nyt lämpöpuhallin! Jälkimmäistä on tänään yritetty jäljittää erinäisillä puhelinsoitoilla, josko apparaatti ressukka vaikka olisi näillä pakkasilla paennut pimeää kellaria jonkun työmiehen auton takakontissa. Ensiksi mainittujen (ei siis työmiesten vaan lautojen...) löytämiseen taas todennäköisesti tarvittaisiin kakkosnelosiin ja sitä ohkosempiin rimoihin erikoistunut vainukoira, sillä epäilemättä haussa oleva puutavara lymyää jossakin takapihalla yli metrin korkuisten lumikasojen alla paikassa, josta sen joskus taannoin uskottiin helposti löytyvän. Niinpä. Vastaavien katoamistemppujen ehkäisemiseksi käytiin viime viikolla hakemassa (siis oikein alan erikoisliikkeestä eikä mistään varastokopin periltä) paffilaatikollinen ovenripoja,lukkopesiä ja avaimia. Nyt ne täytyisi enää saada paikoilleen, ennen kuin maalämpöpumppu ja lämmivesivaraaja keksivät matkata lämpimämpiin ilmastonaloihin.

Vaikka tämä rakentaminen onkin välillä kieltämättä ollut yhtä hauskaa kuin vastatuulessa kolmosvaihteella Närvilän sillalla ylämäkeen polkeminen (kuvan 1 rusinoita popsiva neitonen antaa ehkä hieman turhan auvoisen kuvan lasten suhtautumisesta raksalle lähtöön....), niin kyllä niitä pikku pettymyksiä ja vastoinkäymisiä on toki myös tullut koettua. Edellisviikolla kun jouduttiin toteamaan, ettei alakerran kylpyhuoneeseen sitten mahdukaan se mamman lapsille lupaama huisin hiano kylpyamme. Joudutaan nyt ehkä palauttamaan Viiru ja Pesonen takaisin harkintalistalle...

Viime perjantaina ilmanvaihtokoneen asennuksen yhteydessä puolestaan kävi selväksi, että myös pesutornille saa sanoa lopullisest aufwiedersehnit. Eihän siinä muuta, mutta kun muutos pistää uusiksi lähes koko kodinhoitohuoneen suunnitelmat (kalusteethan ollaan tarkkanäköisinä tietysti jo Topilta tilattu!). Päivän jo ennestään huikean tunnelman kruunasi sitten lopullisesti kodinhoitohuoneen ikkunan yläpuolelle kattoon ilmestynyt törkeän kokoinen ilmanvaihtokoneen äänenvaimennin, jonka ansiosta kodinhoitohuoneen katto joudutaan varmastikin ainakin osin matalentamaan, jotta järkyttävä pömpeli (kuvassa 2) saadaan takuuvarmasti piiloon.


Mitäs muuta? Jos vaikka jotakin positiivista sanoisi tästä rakentamisen vaiheesta, niin nyt meillä on välikatossa puhallusvillat, välikattoon on kattoluukku, toisessa kerrroksessa pääsee kävelemään (jos ei villojen läpi tippumisen pelossa hirveästi heilu...), ensimmäisessä kerroksessa on lattialämpö- sun muut putket asennettu, lattia valettu ja väliseiniäkin alkaa olla pystyssä. Seuraavaksi ruvetaan kaiketi asentamaan toisen kerroksen lattiaa, kunhan sähkömies on ensin ystävällisesti (tai ylipäätään!) vaivautunut paikalle. Sitten olisi vuorossa loppujen alakerran väliseinien pystytys. Ehdotin jo tässä, jos toiseen kerrokseen ei vaikka laitettaiskaan väliseiniä, siellä kun on nyt ihanan avaraa ja näkymät on kaikkiin ilmansuuntiin. Kieltämättä yläkerran kylpyhuoneen kannalta seinättömyys ei ehkä ole se kätevin ratkaisu. Ylhäälle parvekkeellekin voi huimapäisimmät valokuvaajat jo mennä, sillä siellä on huopa asennettu, mutta kaiteet odottavat keväisempiä ilmoja (tai ainaskin vähemmän viluisia raksamiehiä).


Parvekkeelta on ihan mukavat, etten sanoisi suorastaan huikaisevat näköalat, kuten kuvastakin näkyy. Ihan ei vielä parvekkeelta näy alueelle noussutta kolmatta Kannustaloa, joka luuraa oikealla olevan metsikön takana (joka siis varmasti lähitulevaisuudessa kaadetaan). Kehtaan tunnustaa käyneeni siellä talon ohi jo muutamaan otteeseen "kävelyllä"... Vaan koska Purolan alue näyttää olevan yksi Vaasan suosituimmista sunnuntaiajelu ja -kävelykohteista, sitä pystyy soluttautumaan sopivasti porukkaan. Vaan ehdottomasti on kohta hankittava paremmat pihavaatteet, sen verran kun pahasti retkottavat iskän 80-luvun lopulla Outokummulta saamista housuista palkeenkielet...