Takapihalle olimme viime keväänä kylvävinämme kukkaniityn. Kaikki mullasta esiin työntyneet viherjäiset yksilöt eivät kuitenkaan aivan vastanneet ilmeisen rajoittunutta käsitystäni toivotuista niittykukista; kuvan siniset, ruiskukkaa (näin sopivasti kauempaa) erehdyttävästi muistuttavat rehut osoittautuivat varsin viheliäisiksi puna-apilapussin mukana tulleiksi kylkijäisiksi. Erinomaista niissä oli lähinnä se, että ne peittivät tehokkaasti suojiinsa kaikki muut vihoviimeiset rikkakasvit. Tai olivathan nuo siniset kukat oikeastaan ihan nättejä, myönnettäköön nyt, kun viimeisetkin varret on saatu vihdoin kitkettyä.
Jotenkin näitä maanpeittokasvejakin oli tarkoitus kommentoida, vaan nyt en yhtään muista, mitä niistä piti sanoa, enkä edes sitä, mitä nämä tarkalleen ottaen ovat. Kiitettävän rehevältä kuitenkin näyttää (tämä vajaa neliömetri siis).
Ruusut ovat kaiketikin kaikkein kiitollisimpia puutarhakasveja. Nämäkin Rödsöstä kotiutetut yksilöt ovat kukkineet koko kesän ja uutta nuppua pukkaa edelleen, vaikka kesä olikin lähes sietämättömän kuiva (ja liian kuumakin tällaisen syysihmisen mielestä). Etupihalla meillä on tuoksunut aivan ihanalle, ja uskoisin, kun en muutakaan selitystä löytänyt, vaikka nuuhkin kaikki kasvit läpihte (siis ihan oikeasti), että tuoksu tulee juurikin näistä ruusuista..
Alkuun meillä oli vain rivi tukevia varsia, joissa oli jättikokoisia lehtiä, mutta lopulta kukistakin kasvoi aivan valtavia, varmasti lähemmäs 30 cm halkaisijaltaan. Osaa ei enää varsi jaksanut kannatella ja niinpä osa kukista leikattiin pois, mutta loput jätimme pikkulinnuille loppusyksyn murkinaksi. Katsotaan, kelpaavatko siemenet.
Takapihan kiviaidan kukkapenkissä on näin syyskuun puolivälissä aika upeat värit. Saimme tuon lilakukkaisen syysasterin Moster Gunnelilta toissasyksynä, ja jo viime syksynä meidän puska oli isompi kuin emokasvi. Ilmeisesti meidän omalla kompostimullalla höystetty savimaa on ihmeainetta....
On meinaan sen verran paljon kokemusta kaikenkarvaisten sisustus- ja puutarhaohjelmien katsomisesta, että tiedän, että kaikista laajamittaisista projekteista on syytä olla katselijoiden ihmeteltäväksi ennen ja jälkeen -kuvat. Tässä on meidän etupihan extreme makeover -hankkeen todistusaineistoa. Ylempi kuva on keväältä tai alkukesältä, alempi eilisillalta. Tiedän, kuva tietysti voisi olla edes samasta kohdasta, mutta onhan se havainnollinen näinkin :-)
Nyt sitten sopii alkaa odotella pimeneviä syysiltoja (täytyy ilmeisesti hankkia sitä ennen lyhtyyn vähemmän syödyn näköinen kynttilä). Lyhdyn takana olevat keijunkukat muuten selvisivät viime talvesta näissä laatikkoviritelmissä. Olen vähän harkinnut suorittavani havukasvikokeita ensi talvena ja ajatellut jättää kaivamatta nuo pikku havut penkistä. Saattaa toki olla, että laiskuus kostautuu, vaan joskus sitä on elämässä otettava pikku riskejä.
Pelargoniat viihtyvät hyvin syysillan auringossa. Tässä yksilössä on ilmeisesti kahden värisiä kukkia. Toivottavasti nuput ehtivät vielä aueta, ennen kuin kukat täytyy taas viedä kellariin talvehtimaan.
Tänä kesänä meillä ei tehty enää mitään mittavampia rakennus- tai maalaustöitä. Laajamittaisimmat hankkeet olivat terassien ja portaiden öljyäminen ja kellarikerroksen maalaaminen. Öljyäminen oli esimerkiksi kaiteiden maalaamiseen verrattuna erinomaisen mukavaa hommaa ja sujui sutjakasti parissa päivässä. Kellarin ulkoseinien maalaamiseen tärveltyi Kankkosen kokeneelta maalarikaksikolta yksi loppukesän sunnuntaipäivä, mutta nyt talo näyttää lopultakin sellaiselta kuin sen rakennusluvan perusteella pitäisikin näyttää. Puukoppikin näyttää maalattuna siltä, että siitäkin saattaisi olla ollut jokin suunnitelma paperilla (näinhän sitä luulisi). Näiden projektien kylkiäisenä on sitten ylijäämäpuutavarasta syntynyt kätevän miehen käsissä jos jonkinmoista penkkiä, kukkalaatikkoa, lelulaatikkoa, kukkapenkin reunusta ynnä muuta mukavaa ja hyödyllistä.
Hjälp! Tämä kuva ikävästi muistutti, että jotkin kohdat olisi ollut parempi jättää kuvaamatta. Oli meinaan unohtunut näyttää pensseliä portaiden ulkoreunalle. No, kukaan ei onneksi huomannut.
Tässä ylemmässä kuvassa näkyy nyt aiemmin mainitsemani maalattu kellarikerros. Vielä ei viime kesänä istutettu omenapuu juurikaan pääse estämään näkyvyyttä... (Eilen paistoi ihanasti aurinko, vaikka näin syksyllä saisi kyllä jo myrskytä vähän ja tupruttaa luntakin.)
Tässäkin on ruusuja polun reuna valtoimenaan. Ehtivät ryökäleet jo tiputtaa kukintonsa. (Lisäsin tämän kuvan, koska tästä vinkkelistä pihaa ei vielä olekaan ennen ikuistettu. Samalla saan oivan mahdollisuuden esitellä kivenrivitystaitojani.)
Jos muut kasvit alkavatkin kohta näyttää siltä, kuin olisivat luovuttamassa tämän kesän osalta, niin tämä tuoksuherne vielä jaksaa porskuttaa. Kylvin siemenet vasta joskus heinäkuussa, kun totesin, etteivät laatikon alkuperäiskasvatit, edelliskesän mansikat, todellakaan aio toipua viime talven koettelemuksista. Näiden reippaiden pikku taimien puolesta toivon, ettei se talvi tulisi sittenkään ihan vielä.
