sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Oi saavu toukokuumme ja lämmin tuuli tuo

Käskettiin nyt mennä kattomaan sitä odotettua Jake Gyllenhaalia, joten jätän Mozartin kipaleen siteeraamisen toiseen kertaan. Tältä näyttää meillä pari päivää ennen vappua.











keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Iloista pääsiäistä!

Askartelimme tänään lasten kanssa pääsiäispupuja ja -munia. Kortteja meillä oli ennestään jo koko Wevarsintien tarpeksi, sillä Ruth on ollut kolme päivää kotona kuumeessa  - vaan ei toimettomana. Tiistaina Ruth oli aamupäivän ahkerana äidinkielen ja saksan tunneilla ja väkersi väripaperista vinon pinon kortteja lauantai trullikierrokselle. Itse asiassa viimevuotisiakin olisi vielä jäljellä.

Ensin meillä oli vain yksi pupu. Sitten niitä tupsahti toinen, kun isovelikin halusi askarrella omansa. Sitten alettiin suunnitella jo seuraaville erilaisia hattuja, ja lopulta homma meinasi villien ideoiden myötä ryöstäytyä ihan käsistä ja jouduin puhaltamaan kaikkiaan viisi munaa. Pupufabriikki joutui kuitenkin sulkemaan ovensa ruokalautasten tieltä, mutta arvatenkin massatuotanto jatkuu taas huomenna, sillä Ruth joutuu viettämään vielä huomisen päivän iskän kanssa kotosalla. Itselläni on peräti yksi kokonainen oppitunti.


Ihan toimettona en itsekään istuksinut seuraamassa pupuklaanin valmistusta. Viimeisimmässä Unelmien talo ja koti -lehdessä oli pääsiäismunien askalteluohje, jota ajankulukseni vähän kokeilin.  Aikasta hyvin taipuvat vanhan saksan kirjallisuushistorian lehdet myös muniksi (jouluksi väkersin niistä joulukuusia ja vielä vain riittää sivuja).

Ensin ajattelin, että teenpä tällaiset värikkäät munat kaikille kollegoille huomiseksi... Liimaaminen oli kuitenkin sen verran sotkuista, että päätin luovuttaa muutaman munan jälkeen ja lähteä sh´bamiin.




Sain 13-vuotishääpäivälahjaksi pienenpienen Canon Ixus-kameran, jolla vähän testailin kuvaamista jo viime viikonloppuna. (juu, en ehkä laita ihan kaikkia kuvia tänne; eivät taitaisi kohteet välttämättä kauhiasti arvostaa...) Vaikka en paljoa valokuvaamisesta ymmärrä, niin jotenkin kivoja kuvia sillä saa otettua. 


Ulkona alkaa olla jo kevättä ilmassa - ainakin hampaat narskuvat pyöräillessä katupölystä ja aurinkolasit oli kaivettava esiin.  Pihalla syreeneissä on aika isot silmut, ja lähes kaikkien perennojen alut ovat jo näkösällä. Kellarissa yksi pelargonipeijooni aikoo jo kukkia. Sisäkukatkin ovat lähteneet uuteen kasvuun sen jälkeen kun vaihdoin niille mullat. 


Ruth oli tänään istutellut iskän kanssa erinaisiä yrttejä ja ties minkälaisia puiden alkuja.

Vaikka olenkin syysihminen, on hienoa, että illalla on pitkään valoisaa. Odotan jo ihan innolla, että pääsen taas pihalle vähän kaivelemaan multaa. Jos muutaman viikon jaksaisi vielä varrota....


Iloista pääsiäistä! Glad påsk! Frohe Ostern! 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kotona keskellä metsää

Wevarsintietä kohti äärettömyyttä

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ei tarvinnut tarpoa lumessa.


Rödsössä Lissunperässä on keskellä metsää ikivanha satama.



Kotipihan ihmeitä tutkailemassa

Aurinko paistaa mutta vettä ei sada. Eikö tulekaan kesä...?



On ukko pois eikä häntä nää
Minne ehti, veikko rehti?
Vaan nytpä rinteestä pilkistää....