sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Ensimmäiset oleelliset hankinnat...



Turhauttavinta tässä rakentamisprojektissa on se, että pääsemme tontille vasta 1. syyskuuta. Koko kesä menee siten odotellessa ja tuskaillessa. Näin lomalla sitä olisi luppoaikaa ja ylimääräistä tarmoa kärrätä vaikka pikku kiviä ja risuja, toisin kuin sitten syksyllä, kun molemmilla on syyslukukauden alussa täysi kähinä päällä. Vaan ei auta marina, sillä teitten rakentaminen ja kunnallistekniikan valmiiksi saaminen vie sekin aikansa. Tulevalla viikolla saadaan sentäs jotakin (toivottavasti!) aikaiseksi, kun tavataan (mahdolliset) tulevat timpurit. Naapureiden kuulemisen perusteella aikasta monelle on tulossa avaimet käteen -toimitus, mutta me päätimme järjestää itse kirvesmiehet sun muut, mikä toivon mukaan oli järkevä päätös. Talon tulee pystyttämään serkkuni mies, joka on pystyttänyt Kannus- ja muita taloja jo vuosikymmeniä. Muita sukulaisia ja tuttavia emme ainakaan vielä ole värvänneet...

Vaikka olenkin aina ajatellut, ettei rakentamishommissa voi lähteä suunnittelemaan ja järjestelemään asioita liian aikaisin, niin ilmeisesti voi. Kävimme tässä muutama viikko sitten tapaamassa erästä nuorta vaasalaista puuseppää, jonka nettisivuilla oli kuvia tosi hienoista vanhan ajan keittiöistä. "Olette vähän ajoissa liikkeellä", nuorimies meinasi, kun tiedustelimme ensi kevään toimitusaikoja. Eipä sitten ollakaan tositarkoituksella keittiöitä sen enempää käytykään katsomassa. Vaan eilen sentään tehtiin ensimmäiset hankinnat uuteen kotiin (ollaan tarkoituksella yritetty olla löytämättä mitään!). Hans (huom!) bongasi Hemtextin alesta tulevalle takaterassille sopivat lyhdyt. Kelpaa siinä sitten istua hämärtyvässä syysillassa. Siis reilun vuoden kuluttua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti