Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin punaista ja jotakin pöllittyä??

Vajaassa viikossa on taas ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista, onneksi myös meidän tontilla. Pohjatyöt on saatu tehtyä valmiiksi (kuva 1) ja nyt odotellaan, että päästäisiin tekemään perustuksia (tai siis tarkemmin sanottuna, että ne tultaisiin meille tekemään...)





Kun alkuviikosta tontilla oli melko lailla hiljaista, tänään sinne vaihteeksi ilmestyi kaivinkone mönkimään ja kaivamaan rännejä putkituksia varten.

Kuvassa 2 on Hassin aamupäivällä omakätisesti dokumentoimana lapioon rennosti nojaileva "putkimiehen kaveri", itse putkimiehestä ei - epäilyttävää kyllä :-) - saatu napattua todistusaineistoa... Kuvassa olevalle tyypille meidän ei käsittääkseni tarvitse maksaa nojailusta eikä kaiketi mistään muustakaan. Luulisin siis ainakin.

Illalla kun käytiin tontilla tarkistamassa työmiesten päivän aikaansaannokset, talon paikalla törrötti jos jonkinmoisia putkia, joista osa tunnistettiin vesiputkiksi (en tosin tiedä, ovatko ne nyt tässä kolmoskuvassa... Ja mikä ihme on tuo neloskuvassa komeileva punainen törtsä?) Tarkkasilmäinen tunnistaa taustalta naapurin tutuksi käyneen tontin ;-) Tuo kuvassa näkyvä julmetun kokoinen rengaskasa on jäänteenä naapurin teettämistä räjäytyksistä. Olivat ryökäleet siinä autotallilleen paikkaa raivatessaan pamautelleet kiviensä ohessa melkein meidän polttopuukasan! Ja mikä vielä huomattavasti traagisempaa, onnistuneet mystisesti hävittämään meidän löytämät liuskekivet, jotka oli huolellisesti varastoitu puupinon taakse pois tunnetusti ahneiden liuskekivivarkaiden silmien edestä. Täytyy kyllä myöntää, että kivet olivat MELKEIN naapurin tontilla. Onneksi samaiselta tontilta löytyi muutama kadonneet kivet korvaava, ei tosin aivan samaa korkeaa laatuluokkaa oleva yksilö...

Lasten mielestä tontilla alkaa nyt olla paljon hauskempaa, kun sinne on tuotu jättimäinen hiekkakasa, jonne voi vuorikiipeillä, josta voi laskea liukumäkeä ja jolta voi halutessaan heitellä kiviä naapurin tontille... Isakilla meinasi melkein itku tulla, kun selitin, ettei kasa välttämättä (lue: TOIVOTTAVASTI!) ole siinä enää siinä vaiheessa, kun me vihdoin muutamme uuteen kotiin.

Extreme Makeover

Meillä on tontilla käynyt viime päivinä aikasta hurja muodonmuutos. Jos viime viikkoina on tullut tuskailtua risujen ja rankojen kanssa, niin niitä ongelmia ei ainakaan enää ole; kaivuri huitaisi ensimmäisellä kauhan vedolla pois sen verran kuin oltiin saatu koko kesänä selkä väärässä kokoon kyhättyä.

Kun ylimääräisistä risuista ja kannoista oli päästy eroon (kuva 1 on kaiketi sunnuntailta, jolloin osa ryönästä oli vielä odottamassa pois vientiä tontilla), alta paljastui aina vain lisää kiviä ja lisää kiviä, valtavia kiviä kaiken lisäksi, aivan kuin entiset eivät olisi jo riittäneet. Onneksi meillä on naapureita, jotka rakentavat omaa taloaan - voisin jopa käyttää diplomaattisesti ilmaisua - kosteahkoon kohtaan ja joiden pihoille meidän kiviä on nyt sitten saatu kiitettävästi ja vieläpä aivan ilmaiseksi upotettua. Omiinkin tarpeisiin noita ryökäleitä on toki piisannut ja kadunpuoleisen tontinrajan tukimuuri on saamassa kaverikseen jatkoa vähän molemmille puolille, ja tontin perällekin (niin omalle kuin osittain naapurinkin puolelle...) on muotoutumassa varsin massiivinen kiviaitakyhäelmä (kuva 2).

Takapihalla ja vähän siellä täällä muuallakin maasta esiin tunkevien kallioiden (kuvat 3-6) ihanuudesta ja pihasuunnittelun tarpeellisuudesta rakentajapariskunta K. on ollut taasen vaihteeksi varsin eri mieltä. Toinen (se en siis ole minä) kun näkee kallioissa monenmoisia käytännöllisiä ja sisustuksellisia mahdollisuuksia, ja toinen ... taas vastaavasti ei. Hyvä puoli kivissä on tietysti se, etteivät ne ainakaan ole savea (sitäkin näkyy joiltakuilta löytyvän ihan omiksi tarpeiksi... ) Toisaalta meillä ei itse talon paikalla näyttäisi olevan kalliota, ei ainakaan räjäytettäväksi asti, kuten naapureilla, joiden tonttia on tässä aina välillä tullut kuvin ja kirjoituksin dokumentoitua. Alkuviikosta naapurit ilmeisesti saivat kivistä tarpeekseen ja tunkivat koko tontin täyteen räjähteitä ja vähintään kymmenkertaistivat kivimääränsä (kuva 7).

Naapureihin nähden meidän tontilla alkaakin kohta jo näyttää siltä kuin siellä rakennettaisiin. Talon paikka on merkitty, pohja on valmiiksi kaivettu (kuva 8) ja perustuksia aletaan tehdä aivan näinä päivinä. Eihän tässä pian ehdi edes kissaa sanoa, kun talo on jo valmis :-)

Se on kuulkaas pojat 10 metriä tuohon suuntaan eli ei tähän!

Ajanlasku alkaa tästä: Tänään on - tai siis kohtapuolin oli - talonrakennusprojektin ensimmäinen varsinainen päivä. Aamulla kahdeksan maissa maaurakoitsijamme oli ystävällisesti (tai ainakin sopimuksen mukaisesti) siirrättänyt kaivinkoneensa paikalle (josta todistusaineistona kuva 1), ja kun Hassi yhdeksän maissa oli vielä käynyt opastamassa pojat alkuun, hommat saattoivat vihdoin alkaa (action-kuva 2). Spannend!

Kun illalla koko pitkän päivän kestäneen odottelun jälkeen sitten viimeinkin päästiin käväisemään tontilla katsomassa kaivurin päivän aikana aikaansaamaa jälkeä, tuli ensimmäisenä ja jotakuinkin ikävän elävästi mieleen Kummelin punanenäiset metsurit, jotka huseerasivat naapurin metsässä. Tontilla kun kivien määrä ei suinkaan ollut vähentynyt vaan päinvastoin, jättimäisiä kiviä oli kerätty röykkiöksi jonkin matkan päähän varsinaisesta kiviaidalle tarkoitetusta paikasta (kuva 4). Kesti jonkin aikaa, ennen kuin suostuin hyväksymään (Hassin sinnikkään vakuuttelun tuloksena), että kivet oli nyt vain ALUSTAVASTI siirretty pois tieltä. Ne kyllä AIKANAAN liikuteltaisiin omalle paikalleen ja siistiin riviin muutaman metrin päähän. Niinpä. Toivoa sopii.

Ilmeisestikään kaivurimiehet eivät sentään olleet koko päivää seisoskelleet kädet taskussa auringonpaisteessa (josta yläkuva vähän antaisi osviittaa...), sillä yllättävän paljon oli yhden työpäivän aikana ehditty jo saada aikaan. Iso kuoppakin (kuva 3) oli ilmestynyt yhteen kohtaan, jota epäilen talon paikaksi (Hassin mielestä se on kyllä ihan oikea paikka, paitsi että vähän ehkä vielä oikealle...). Hieman epäluuloisena mittailin tonttia edes takas ja arvioitsin (asiantuntijan jo harjaantunella silmällä) etäisyyttä talon ja edestä kulkevan Tempputien välillä. Lievää erimielisyyttä oli havaittavissa muuten niin auvoisaa yhteiseloa elävän rakentajapariskunnan välillä, kun alettiin mittailla tukimuurien paikkaa; rouva kun yleensäkin tuppaa löytämään kaikista asioista ne varjopuolet ja herra taas on luottavaisempaa tyyppiä erinäisissä projektien onnistumiseen liittyvissä kysymyksissä. Ehkäpä meidän vastaavan mestarin eilinen kommentti emännistä rakennusasiantuntijoina ei sittenkään ollut ihan huti...