Vieraalla maalla (ei niin kovin kaukana)

Vietin vastikään (21.-25.4.) opiskelijoiden kanssa viisi päivää Kielissä ystävyyskoulumme Humboldt-Schulen vieraana. Seuraavassa on kuvia matkalta. 

(Jos joku sattuisi ihmettelemään, miksei kuvissa ole lainkaan ihmisiä, niin kerrottakoon, että Saksassa ollaan yleisestikin ottaen todella tarkkoja  - käyttäisin jopa sanaa vainoharhainen ja käytänkin - sen suhteen, mitä saa julkaista. Viime vuoden vahingosta viisastuneena  ja ystävyyskoulumme rehtorin ohjeistukset hyvässä muistissa päätin suosiolla jättää kuvista pois kaikki vaihtoon osallistuneet opiskelijat. Yksi tutumman puoleinen vanhempi rouvashenkilö kuvissa saattaa vilahtaa, mikä varoituksen sanana todettakoon.)

Saavuimme Kieliin tiistaina 21.4. hieman ennen puoltapäivää. Jo lentokoneesta olimme todenneet, että pellot ovat Pohjois-Saksassa ihmeen vihreitä, mutta Kielissä olikin jo melkein jo kesä! Sehän sopi! (Vaasassa satoi edellisviikonloppuna vielä oikein kunnolla räntää.)

Tervetuliaisaamiaisen jälkeen kävimme hieman jaloittelemassa koulun lähellä olevassa puistossa. Siellä oli todella hienoja isoja puita, joihin ihastuin kovasti (kuten seuraavista kuvista näkee). Meidän pihalle tällainen kans!

Tiistai-iltapäivällä kävimme emäntäni Chrissin kanssa Laboessa katsomassa tämän ensi kesäksi suunniteltujen häiden juhlapaikkaa (ei kuitenkaan kuvassa :-) Seuraavana iltana tuurasinkin jo emäntääni häätanssikurssilla.

Panorama Deutsch -oppikirjasarjassa puhutaan jatkuvasti leijalautailusta. Nyt näin ensimmäisen kerran leijalautailijoita livenä. En ehkä olisi itse uskaltautunut veteen näin hyisessä tuulessa, varsinkaan kun kuulin, että viikkoa aikaisemmin joku nuori oli hukkunut lähellä tätä paikkaa tuulen riepoteltua köysiin tarttunutta lautailijaa pitkin rannikkoa. Nyt veteen uskaltautuneet näyttivät sentään kokeneemmilta (tai ainakin vanhoilta....).

Leijalautailijoita oli ehdottomasti mukavampi ihailla tuulensuojassa pienen välipalan ääressä.

Keskiviikkoiltapäivällä olimme parituntisella opastetulla kaupunkikiertoajelulla, joka oli kaikin puolin oikein onnistunut (ainakaan meillä ei ollut samanlaista nuoristä ärsyyntyvää opasta kuin viime vuonna). Tässä yllä olevassa kuvassa olemme yhdellä ajelun pysähdyspaikoista, majakan juurella Kielin kanavan suulla. Viime vuonna juuri tällä samaisella paikalla kamerastani loppu akku... Oven yläpuolen reliefissä Itämeri ja Pohjanmeri kohtaavat.

Kiertoajelun päätteksi kävimme tutustumassa Raatihuoneeseen. (Olin aiemmin päivällä saanut kunnian käydä viimevuotiseen tapaan pitkähköllä lounaalla Humboldt-koulun rehtorin kanssa Raatihuoneen kellariravintolassa,)

Raatihuoneen aukiolla paloi olympiatuli. Samaisena kuvanottopäivänä kaupungin päättäjät kokoontuivat kansainvälisen Olympiakomitean edustajien kanssa keskustelemaan Kielin mahdollisuuksista järjestää olympialaisten vesiurheiluosuus vuoden 2024 olympialaisissa. Kiel on ollut olympiaisäntänä jo kahdesti, 1936 ja 1972 Berliinin ja Münchenin olympialaisten aikana. Raatihuoneen istuntosalissa oli asetettu jo tarjolle monenlaisia herkkuja, joista emme opastetulla kiertokävelyllä valitettavasti päässeet osingoille.

Raatihuoneen istuntosalin seinällä on vuoden 1972 olympialaisia varten tilattu suhteellisen erikoinen maalaus, jonka tarkoitus oli tuoda esiin meren ja vesiurheilun merkitys kaupungille. Kun tunnistaa taiteilijan nimen, selviää monikin asia. 

Näkymä Raatihuoneen tornista Fördelle. Kaupungissa on edelleen telakkateollisuutta, vaikka se onkin vähentynyt merkittävästi vuosien takaisesta. Sukellusveneet menevät kuulemma kuitenkin edelleen kuin kuumille kiville.

Ystävyyskoulumme Humboldt-Schule torstai-iltapäivällä hieman ennen puolta neljää vaikutti hyvinkin rauhalliselta paikalta. Oppitunnit olivat juuri päättymässä.

Koulun vanha puoli oli ehdottomasti rakennuksen hienoin osa, varsinkin rappukäytävä. (Voisin kommentoida koulun lämmitys- ja tuuletusjärjestelyjä muutamalla valitulla sanalla....) 

Osallistuin oppilaiden kanssa kahtena päivänä oppitunneille: olin mukana kahdella äidinkielen tunnilla ja sen lisäksi opiskelemassa englantia, maantietoa, biologiaa, fysiikkaa ja kuvataidetta. Saksalaisissa lukioissa nuorimmat ovat 10-11-vuotiaita ja vanhimmat 19-vuotiaita. Tässä yläkuvassa on menossa 5.-luokkalaisten fysiikantunti, jonka aiheena oli optiikka.

Torstai-iltapäivällä 23.4. kävimme Laboessa, jonne on noin tunnin lauttamatka Kielin keskustasta. Onneksi tällä kerralla sää suosi meitä; viime toukokuussa kova ukkonen esti lauttamatkan. Tässä olemme lähdössä Blücherbrückeltä. 

Kesäisin Laboe on kuulemma ihan täynnä kieliläisiä ja turisteja. Nyt saimme ihastella ja ihmetellä hienoja taloja ja rantaa aivan kaikessa rauhassa. Seurueemme nuoret miehet kävivät heittämässä talviturkin hyisessä meressä. 

Vapaita tuoleja olisi kerrankin ollut riittämiin. Suomalaisopiskelijat olivat aivan ihmeissään kuullessaan, että rannalle pääsystä ja aurinkotuoleissa lepäämisestä pitää erikseen maksaa. Moni totesikin, että kyllä moni asia on meillä kotona sentäs paremmin.

Kovin kauaa emme ehtineet Laboessa olla, kunnes lautta keskustaan lähti takaisin. En esimerkiksi ehtinyt syödä tällä reissulla yhtään ainutta kalasämpylää. Toisaalta söin kyllä lautalla kahvin kanssa luumukakkua ja kermavaahtoa ja ottaen huomioon, että olen edelleenkin dieetillä....

Iltalautta Göteborgiin.

Perjantaina matkustimme koko konkkaronkka junalla Hampuriin; rautatieläisten lakko oli juuri sopivasti saatu soviteltua edellisiltana. Hampurissa vietimme ensialkuun pari tuntia ostoksilla (juu, en löytänyt juuri mitään, taaskaan, paitsi Max Raaben cd:n ja vähän tuliaisia lapsille), ja päivän päätteeksi kävimme yhdessä satamakierroksella katselemassa kaupunkia mereltä päin. Seuraavat kuvat ovat tältä lauttareissulta.

Olisi ollut mukava saada tietää, paljonkohan rannan luksusasunnoissa asuvat maksavat satamanäköalasta...

Kyllä, olemme edelleen Hampurissa.

There´s no sunshine when we´re gone... Kun me lauantaina puoleltapäivin lähdimme Hampurin lentokentältä kohti pohjoista kotimaatamme, taivaskin itki. Onneksi koko reissun ajan saimme nauttia aurinkoisesta säästä. Kun saksalaiset lokakuussa tulevat vastavierailulle Vaasaan, saattaa sää koko ajan näyttää tältä....

Herzlich willkommen in Helsinki!

Perhosia ja paukahtelua

Aurinkoisen sunnuntaiaamupäivän voi viettää esimerkiksi korjaamalla ja arvioimalla kirjallisuusesseitä (näin aioin ensin) tai sitten lähtemällä ulos (idea alkoi kypsyä mielessä luettuani kahden opiskelijan hengentuotokset...). Muuta perhettä ei kauaa tarvinnut ulos houkutella, sillä sääennustuksista huolimatta aurinko paistoi komeasti. Niinpä päätimme pitkästä aikaa lähteä käymään Pilvilammella. Sinne ei ole meiltä edes kovin pitkä matka, ja arvelimme luontopolun olevan näin huhtikuussa ja sateitten jälkeen paremmassa kunnossa kuin Öjenin.

Parkkipaikalta itse Pilvilammelle on matkaa noin kilometri. Tunnelma olisi ollut varsin idyllinen, ellei läheiseltä ampuraradalta olisi tuon tuosta kantautunut ikävää paukahtelua. (Ensimmäisen kerran pari talvea sitten, kun olimme lasten ja trangian kanssa liikkeellä emmekä vielä tienneet ampuraradan olemassaolosta, luulin, että joku innokas hirvimies oli riehaanutunut ihan villiksi...Näin jälkeenpäin ajatus saattaa jo huvittaa.)

Ihme kyllä, näille jäille pilkkijät eivät olleet eksyneet, vaikka paremmat jäät täällä näyttäisi olevan kuin Varisselällä. Vaan miten mahtaa olla kalojen laita? Vaikka eivät ne kai pilkkimisessä pääasia taida ollakaan. Kaloja emme täällä kyllä nähneet, mutta kevään ensimmäiset perhoset sen sijaan jo bongasimme. Eivät olleet raukat tainneet kuulla, että alkuviikosta oltaisiin taas lähempänä nollaa...

Partiolaisemme vaati alkumatkasta saada kantaa eväsreppua, ei kuulemma painanut yhtään mitään. Vaellussauva on asiantuntijan mukaan ehdottomasti myös oltava. (Kantojuhta kyllä vaihtui alkuinnostuksen jälkeen ja vuorottelukin sitten vähän pääsi unohtumaan...)

Porkkanatukkainen perillinen aikoi kiivetä kaikille kiville. Tai ainakin KAIKISTA SUURIMMILLE.

Kun kiipeää tarpeeksi isolle kivelle, ylettyy myös roikkumaan männyssä.

Poseeraus per kivi.

Vaikka polut saattavatkin kuvissa näyttää autioilta, emme me suinkaan olleet ainoita sunnuntaikulkijoita. Välillä latupohja oli kuivempaa ja välillä vastaavasti ei. Varjokohdissa oli vielä kovastikin jäätä, jolla oli sanoisinko hieman haasteellista liukastella lenkkikengillä. En kuitenkaan ihme kyllä kaatunut (samaa ei voi sanoa kaikista seurueemme jäsenistä...), mutta jännittämisestä pohkeet saattavat huomenaamulla olla aikasta pökkelömäisessä kuosissa.

Suuri kivi numero...? 

Valinnan vaikeus. Oikelle jos olisi mennyt, olisi päässyt vaikka minne. Päätimme siis mennä vasemmalle.

Aivan Kivijärven laavulle asti emme kuitenkaan taapertaneet, koska polku muuttui Kivijärvellä aika kostean näköiseksi. Päätimme lähteä suunnistamaan takaisin kohti autoa.

Eväitten syömiseen ei sitä paitsi edes tarvita laavua. Lämmin mehu oli tällaisella aurinkoisella ilmalla kuitenkin ehkä vähän liioiteltua. Pullat syötyämme jatkoimme matkaa ja ehdimme kotiinkin parahiksi, ennen kuin sääennusteessa luvattu saderintama lopulta saavutti Vaasan.

Varokaa! Inspiraatio saattaa iskeä...

Meillä koko perhe on näin kevään tullessa inspiroitunut taiteilemaan - tai no ainakin askartelemaan. 

Ruth on innostunut maalaamaan akryyliväreillä. Rödsössä syntyi faffan suosiollisella avustuksella vekkuli kissa, kotona kellariateljeessa suloinen lammas. 

Taiteilija itse muistutti, että lampaan pörheys tulee esille, kun pinnassa on struktuuria. Tailijan oma asu on ... no, varsin boheemi, kuten asiaan kuuluukin.

Isak ei ole erityisen kiinnostunut maalaamisesta, mutta lyijykynällä piirrettyjä piirustuksia ilmestyy tiuhaan tahtiin ja niitä on joka paikassa. Esikoisemme aikookin isona kuvittajaksi. Alapuolella on herran näkemys pääsiäiskortista.

Isäntä ei (siis vielä ainakaan toistaiseksi) ole tarttunut sen enempää kynään kuin maalauspensseliinkään (jos nyt siis tarkoitetaan muuta kuin sudokujen täyttämistä ja autotallin seinien maalaamista). Sen sijaan tomaattitaimilla on nyt maitopurkeista ja saksankielisestä kirjallisuushistoriasta askarrellut kasvatusruukut. Ne perheemme miespuolisista henkilöistä vanhempi ideoi ja väkerteli ihan itse.

Toisesta kirjallisuushistoriasta syntyi alkuvuodesta siili. Sen taittelin ihan itse.

Kasvatuspöytä on jo vanhempaa. viimekeväistä tekoa.

Itse olen innostunut taas vaihteeksi ompelemaan.  Tein itselleni  ja Ruthille keväiset puserot. Tai itse asiassa  kolmet. Ja yhden mekon. 

Jos ennen saatoin katsella kaupan vaatteista hintalappuja, niin nyt katson lähinnä, miten vaate on  tehty... aika monenlaista onkin  jo suunnitelmissa.