Satumetsässä

Olimme sunnuntaiaamupäivällä vaihteeksi kävelyretkellä Öjenillä. Meitä ei yhtään haitannut, vaikka vähän sataa tihuttikin; sade ei varsinaisesti kastellut ja ilma oli ihanan raikas. Parasta oli kuitenkin valo. Harmi kyllä en saanut vangittua sitä kuviin, vaikka parhaani yritin. Maaginen valo, punaisena hohtavan polun kimmoisuus, metsän eri vihreän sävyt, palokärjen koputus ja mullan tuoksu täytyy nyt jokaisen kuvitella itse.

Kenkäselfie

Jos valitin, että Stubnerkogelilla polut olivat
juurakkoisia...

Liukumäki

Isän ja tyttären kulkiessa edellä äiti-poikaparivaljakko pohti mm. sitä,
mitä mieltä mahtaisivat olla esim. vuoristoon tottuneet itävaltalaiset 
suomalaisesta luonnosta. "Ihanan suoraa!" arveli lapsukaiseni näiden 
reaktioista. Olisikohan näin?

Melkein kuin lunta

Sinitakkinen filmaa lähikuvia..

Levähdyspaikalla joku meistä pääsi istumaan ja maistelemaan eväinä olleita 

banaanisuklaa-apinoita. Lämmintä mehua oli mukana tietysti myös. 

Ihana oma partiopuukko! Ruth oli saanut sen iskältään Helsingin-tuliaisina 
edellisiltana, ja tietysti puukon täytyi olla ainakin mukana, vaikkei sillä tällä 
kertaa päästykään vuolemaan  makkaranpaistokepakoita. Ensi kerralla sitten.

Terveiset jälkipolville!

Ei niin pimeä polku mutta kivinen tie...

Opastaulun mukaan suolla on nähty ties minkälaista menijää. 

Uskaltaisikohan...?

Juu. laitetaan lapsille metsään tällaisia mukavia infotauluja...

Näkyykö näkkiä?

MIKÄ SE OLI?!?

Jos tästä äkkiä hilipaseisi....

Tässä kohdassa näimme hirven ohittavan meidän noin 30 metrin

päästä. Enemmän meitä pelotti, etteivät hirvimiehet malttaisi 

lupauksistaan huolimatta pysyä valtatien toisella puolella....

Mitä löysimme retkeltä? Ihanan vihreitä mättäitä,..

... käpyjä, jotka neitomme aikoo maalata valkoisella ja koristella glitterillä...

.. jäkälää, jota emme sentään repineet maasta, sillä onneksemme joku edeltä 

mennyt oli tehnyt sen puolestamme. Me vain korjasimme polulle nyhdetyt 

jäkälät parempaan talteen elikäs jonkinmoiseen taiteelliseen metsäasetelmaan..

... puolukanvarpuja edellä mainittuun tarkoitukseen (tunnustettakoon, että 

niitä irroitin muutaman ihan maastakin, vaikka meidän partiolaiset 

mulkoilivatkin pahasti äiskää sen takia...

.. erinäisiä sieniä (juu, niitä emme sentäs ottaneet)..

... suopursuja, jotka Ruthin pettymykseksi eivät nyt ollenkaan tuoksuneet 

niin hyvältä kuin kuumana kesäpäivänä...

... sammalmaton, jolla olisin toki voinut vuorata takapihan, 

kun nurmikon kanssa on mitä on...

... sekä potentiaalisen joulukuusen. Vitsi, vitsi, olen kuuselle allerginenkin.

Reilut kaksi tuntia kuluivat metsässä yhdessä hujauksessa eikä 5 km:n kävely tuntunut missään. Kunpa vain muutkin arvostaisivat metsää yhtä paljon. Luontopolulla näkyi siellä tällä valkoisia paperinenäliinan jäännöksiä ja Daim-papereita. Parkkialueesta on parempi jättää mainitsematta. Se näkymä jäi hyvän päivän jälkeen aika lailla harmittamaan.