Petunia-amppeli täytyi ikuistaa vielä samana päivänä, jona se ostettiin. Petuniat taitavat olla ainoita kesäkukkia, jotka menestyvät paahteisella etuterassilla. Prismassa oli kerrankin tämän alkukesän vähiten kärvähtänyt amppelivalikoima; muualla kukat näyttivät vähintäänkin kuormurin avoperävaunussa kaatosateessa kaksi viikkoa matkanneilta. Olisi kiva, jos saisi tänä kesänä aikaiseksi hankittua parvekkeellekin pari kukkalaatikkoa ja niihin vaikka joitain samanlaisia roosan värisiä kukkia. Olen tätä kolmena kesänä vakavasti ja hartaudella miettinyt...
Sisäänkäynnin vieressä olevalle pöydälle hankin jo äitienpäivänä orvokit, jotka ihme ja kumma ovat vielä ainakin joltisenkin hengissä. Innostuin spreijailemaan vanhat sinkkiämpärin ja -kannun sekä rikkinäisen lyhdynjämän valkoisiksi, kun sattui värikin löytymään. Vielä sitä väriä jäi, joten pitäisi tehdä lisää löytöjä. Ehkä kellarista löytyisi, mutta en tohdi edes ajatella sen raivaamista. Miten ihmeessä kolmessa vuodessa voi kerääntyä niin paljon epämääräistä ryönää??? Kokeita olisi vielä korjattavana pariksi viikoksi, joten en onnek--- valitettavasti millään ehdi muuta...
Pihalla kukkiii yksi jos toinenkin puska, vaikka kesä ei ole tämän pidemmällä. Tässä yllä olevassa kuvassa on kyseessä ruusupensas. Se tosin kukkii ihan jotain muuta, itse asiassa nämä blomsterit ovat jopa hienompia kuin ruusut, ainakin väriltään.
Barbrolta Rödsöstä tuodut kukkaset näyttävät viihtyvän meillä, siitäkin huolimatta, ettei meillä ole pihaa kasteltu samalla antaumuksella kuin naapureissa. Nämä ovat levinneet kohta jo aidanteeksi. (Naapuritonteilla juuri ruiskuteltiin, sadetettiin ja kanniskeltiin vettä kuutiokaupalla, ja mietin sitä katsellessani, pitäisikö ja viitsisikö; nyt siellä sataa :-)
Yhdessä naapuripihassa ovat ammattilaiset huhkineet taas kaksi viikkoa lauta-aidan ja havuistutusten parissa (taas = viime kesänä neljä miestä teki kaksi viikkoa pihakivetystä). Upealta näyttää - ja kalliilta! Olisihan se toki hienoa, jos olisi itselläkin jokin suunnitelma tai edes visio. Vaikka paljon jännittävämpää on yrittää muistella ja arvailla, mitähän mihinkin kohtaan mahtaa taas putkahtaa. Yläkuvan lemmikit istutin nimittäin pari vuotta sitten vaahteran juurelle, varmaankin 10 metrin päähän niiden tästä nykyisestä olinpaikasta, jossa ne ilmeisestikin viihtyvät paremmin. Tässä jättipoimulehtien vieressä ne toki ovat kuvauksellisempiakin; miksen sitä itse heti hoksannut!
Näiden orvokin näköisten pikku kukkasten alkuperästä ei ole mitään tietoa kautta hajua. Mukava yllätys niiden tulla tupsahtaminen joka tapauksessa oli!
Ihan jokaista luonnon ihmettä viitsi kommentoida. Pitää lukijankin saada vähän eritellä, tulkita ja arvioida.
Joskus joku epäili, mahtavatko Hongkongin rehut kestää paria viikkoa kauempaa. Tässä on kuvallista todistusaineistoa siitä, että kestävät ja ovat levinneetkin niin maan perusteellisesti, että kohta joudutaan jo rajoittamaan, ettei aivan villiksi mene. (Tämän vuoden tuotevalikoimasta tosin en menisi viimeaikaisten havaintojen perusteella vannomaan, että ne kestävät edes kotiinkuljetuksen saati istuttamiseen asti....)
Jotkut yrittävät päästä eroon sammalesta kaikilla mahdollisilla myrkyillä, me taas olemme yrittäneet varta vasten kasvattaa sitä. Eiköstä vainen olekin ihanan pehmeän näköinen mätäs? Muutaman sata neliötä sitä kun vielä saisi, niin ei tarvitsisi nyhtää loppuja harmaita hiuksia, kun nurmikko ei suostu sen vertaa yhteistyöhön, että yhtään rehottaisi, vaikka on ilmattu ja kakitettu ja kalkittu ja parturoitu ja....
Ja tähän väliin vähän jotakin aurinkoisen keltaista.
Takapihan kukkapenkkiin oli ilmestynyt penkki tai mikä lie tilataideteos. Ei paha, sanoisi tieten Jorma. On kuulemma koululta. Joku tuleva taiteilija, ilmeisesti.
Koivuklapien alkuja ikiomassa minimetsässä.
Vielä voi vaahteran kuvata kohtisuoraan ylhäältä päin...
Kärleksort tuskin voisi enää olla pallompi.
