Lehmät pilvien yllä (Tag 5)

Viidentenä lomapäivänä eli torstaina pääsimme kuin pääsimmekin ihailemaan huikeita maisemia pilvien yläpuolelta. Matkustimme heti aamusta bussilla (edellispäivän vahingosta viisastuneena nousimme kyytiin jo aiemmalta pysäkiltä) Ellmauhun, joka myös Bergdoktor-tv-sarjasta tunnetaan (siis jos tunnetaan). 

Hartkaiserbahn-junalla (yläkuvassa) nousimme sitten 1555 metrin korkeuteen Hartkaiser-vuoren laelle, jossa meidät otti ensimmäisenä vastaan laiduntava lehmälauma. Niissä riitti ensi alkuun ihmettelemistä.

Ovatko nämä niitä kuulusia Milka-lehmiä? (toim.huom.)

Ihan käläviäläisiltä ne kyllä näyttävät!

Laiduntaakohan jossakin suomalaisessa laskettelurinteessä myös lehmiä?

Vuoren päällä oli lehmien lisäksi toki muutakin nähtävää. Lapset pääsivät tutustumaan Ellmis Zauberwelt -nimiseen seikkailupuistoon, jossa selvitettiin sammakoksi taiotun noidan oppipojan taikasauvan piilopaikkaa. Kaikille tehtävän ratkaisseille oli luvassa palkkio, joten meidän lapset olivat heti leikissä mukana.

Ennen varsinaista selvitystehtävää täytyi toki hieman läträtä vedellä.... Onneksi ilma oli lämmin eikä huipullakaan tuullut.

Taikasauvan metsästys oli aikasta jänskää puuhaa, eikä haitannut yhtään, vaikka vihjeet, joita seurasimme, olivat aina vain saksaksi. Seikkailijoille alussa jaettu kartta täyttyi nopsaan erivärisistä tarroista, mutta taikasauvan olinpaikan salaisuus selvisi vasta, kun vihoviimeinenkin tarra oli saatu aseteltua kohdilleen.

Reitin varrelle oli rakennettu jos jonkinlaista luolaa, riippusiltaa, jättiläistuolia, aarrearkkua, mökkiä ja katosta. (Ihmettelimme, miten paljon seikkailumaihin oli muutenkin satsattu, sillä niin tähän kuin kaikkiin muihinkin seikkailupuistoihin oli ilmainen sisäänpääsy. Toki useimmat olivat lunastaneet hissiliput.) Meidän lasten suosikkipaikaksi osoittautui tämä yllä oleva labyrinttimökki, jonne aikuiset eivät jostakin ihmeen syystä mahtuneet sisälle... 

Taikasauvan olinpaikan ja taikasanan selvittyä lapset kävivät lunastamassa palkkiona olleet puuhapussit, jotka sisälsivät puuhakirja, naamarit ja tarroja, minkä jälkeen lähdimme valloittamaan seuraavaa vuorta.

Ellmausta Scheffauhun olisi päässyt myös bussilla. Silloin olisi pitänyt mennä vuorijunalla ensin alas, odotella bussia, ahtautua mahdollisesti täpötäyteen bussiin ja ajella sitten taas gondolihissillä ylös. Miksi tehdä asioista niin hankalila, kun huipulta huipulle voi myös kävellä?

Välillä oli evästauon paikka. (Tämä kohta reitin varrella oli sillä tavalla historiallinen, että se oli ainoa paikka, jossa oli roskattu. Vaikka roskakoreja ei ollut missään, ei yhdessäkään metikössä eikä yhdenkään polun varrella, ei edes taukopaikoilla, kaikkialla oli todella siistiä. Tästä saisivat suomalaisetkin ottaa mallia.)

Eräillä oli upea paikka märehtiä.

Joskus tielle voi sattua yllättäviäkin esteitä.

Vajaan tunnin verran rauhallisesti tepasteltuamme tulimme Scheffauhun. Täällä vuoren huipulla sijaitsee KaiserWelt, jonne lapset (ja äiskä ja iskä tietysti myös) pääsivät seuraavaksi seikkailemaan.

Tarjolla oli jos jonkinmoista köysirataa, kiipeilytelinettä, liukumäkeä, keinua ja trampoliinia. Lapset vipelsivät ihan innoissaan leikkipaikasta toiseen, vaikka takana oli jo yksi seikkailumaa ja ainakin jonkin mittainen patikkamatka. 

Iästään huolimatta iskäkin jaksoi kiitettävästi heilua mukana.

Yksi jäi KaiserWeltin nähtävyyksistä silti näkemättä. 

Lapset olivat huomanneet Kaiserweltin kartasta, että vuoren huipulla elelee murmeleita. Niitä emme kuitenkaan päässeet näkemään. Myönnettäköön, etten ole kovinkaan syvällisesti perehtynyt murmeleiden elintapoihin, mutta en oikein jaksanut uskoa, että ne jököttäisivät odottamassa meitä juuri karttaan merkityssä paikassa, eikä ylimääräinen patikointi jyrsijöiden perässä muutenkaan mitenkään suunnattomasti tässä vaiheessa iltapäivää enää huvittanut. Sitä paitsi alkoi olla aika lähteä jo seuraavalle huipulle.

KaiserWeltistä laskeuduimme alas Scheffauhun gondolihissillä. (Itse asiassa teimme matkan kahdesti, sillä ensimmäisen kerran laskeuduttuamme päätimme käydä vielä hetken aikaa ylhäällä leikkimässä ennen seuraavan bussin saapumista.)

En todellakaan ollut ainut, johon hissistä avautuvat maisemat tekivät vaikutuksen. Esikoiseni ilmoitti aikovansa isona muuttaa tuohon yllä olevassa kuvassa näkyvään pikku alppimajaan. Tai jos ei juuri tähän, niin johonkin vastaavaan. Niin että tiedoksi vain, äiskä.

Hissi eteni minun mielestäni sopivan verkkaiseen tahtiin (mutta olenkin ikävä ihminen), ja matka yhteen suuntaan kesti reilun vartin verran. Sinä aikana ehti sopivasti katsella ympärilleen. Lasten mielestä olisi toki ollut erinomaisen suotavaa, jos jyrkimmät pudotukset olisi menty kunnon vauhdilla.

Päivän kolmanneksi huipuksi olimme säästäneet Söllissä sijaitsevan Hohe Salve -vuoren, jota olimme jo pariin otteeseen kavunneetkin mutta jonka huipulla emme olleet vielä käyneet. 

Emmekä käyneet nytkään. Koska bussimme oli muutaman minuutin aikataulusta myöhässä, ehdimme väliasemalle klo 16.46, tasan minuutin liian myöhään. Virkaintoinen hissikuski ei suostunut tinkimään edes sitä minuuttia, vaikka mikä olisi ollut. Niinpä jouduimme jäämään Hochsöllin Hexenwasser-puistoon. 

Lapsia vesipuistoon jääminen ei tippaakaan haitannut (molemmat onnistuivat kastelemaan itsensä ihan kiitettävästi), mutta itse olisin mielelläni nähnyt Hohe Salven päällä sijaitsevan pikku kirkon. No, ensi kerralla sitten.

Tällä kerralla laskeuduimme alas gondolihissillä; serpentiinitiet oli tällä reissulla jo nähty.