Patikointia ja pikkuheppoja (Tag 4)

Neljännelle lomapäivälle meillä oli aivan erityinen suunnitelma: aioimme hankkia hissipassit ja käydä vähintäänkin kolmella alueen korkeimmalla huipulla. 

Aikomukseksi tämä kuitenkin jäi, sillä - niin älyttömältä kuin se kuulostaakin - emme mahtuneet bussiin, joka olisi vienyt meidät Scheffauhun. Bussi oli niin täpösen täynnä kovaäänisiä vaeltelevia eläkeläisiä reppuineen ja kävelysauvoineen, että vaikka lapset olisi jotenkin saanut survottua bussin ovista sisälle, olisimme todennäköisesti jauhautuneet muusiksi tai ainakin hionneet hengiltä. Jos taas olisimme menneet seuraavalla bussilla, olisimme ehtineet käydä hyvässä lykyssä vain kahdella huipulla, ja se taas ei hissipassien hinnan huomioiden ollut erityisen kannattavaa. 

Niinpä kehitimme ex tempore vaihtoehtoista toimintaa, johon ei tarvittu busseja. Kävelylle siis!

Olimme tähän mennessä etsiytyneet aina Hohe Salven suuntaan, joten nyt suuntasimme aivan vastakkaiseen suuntaan. Meillä ei tietystikään tälläkään kerralla ollut minkäänlaista karttaa tai muuta opasta mukana, mutta onneksi tienvarsiopasteet kertoivat, että valitsemaamme reittiä oli mahdollista päästä Moorseehen. Olisi tietysti ollut kätevää, jos kohteiden etäisyydet olisi ilmoitettu minuuttien sijaan vaikkapa kilometreissä. Nyt piti vain arvuutella, tarkoittiko esimerkiksi "Moorsee 30 min", että tässä ajassa kohteeseen ehtii beigen värinen ikäihminenkin vai pitikö varautua siihen, että kohde tulee näkyviin nopsemmin, jos malttaa jättää juomatauot ja maisemakuvaukset väliin. No, lomalla mihkään mikään kiire ole.

Tässä saksalaisturistiksi naamioitunut seurueemme jäsen tarkkailee kalojen ja sudenkorentojen liikkeitä paikassa, jonka otaksumme olleen Moorsee.  

Moorsee on ilmeisesti jonkinlainen yksityinen lohilampi. Tällä kerralla emme olleet ainoita paikalle eksyneitä, sillä kaunis kesäpäivä oli houkutellut vastarannalle muutaman onkijankin.

Like father, like son.

Bussi-insidentin jälkeen olimme käyneet ostamassa perheen herroille perinteiset huopahatut, jotka olivat yllättävän käteviä helteessä. (Isakille hattu on sittemmin ollut aivan korvaamaton; koulussa tosin yksi sulka katosi, mihin nuoriherra totesi vain, että täytyy ensi kesänä käydä hakemassa Söllistä uusi hattu.) 

Aivan lohilammen läheisyydessä oli hevostila, jossa oli suloisia minikokoisia heppoja. 

Ja vähän isokokoisempia heppuleita. (Terveisiä Emmalle!)

Meillekin tällaiset parvekekukat!

Vuoristoniitty. Täällä voisi kirmailla kuin Sound of Musicissa ikään.

"Yl´kasteisten vuorten me kuljemme, ja daa daa da dadda dadda hop hop  hop" (hieman elokuvamusiikkia...)

Evästaukopaikalla

Maastot olivat varsin vaihtelevia. 

Ihmisten ilmoilla taas!